Kiiruhda hitaasti.

Miten kaikki purkit ja purnukat päätyvätkään kaappien kätköistä sekaisiksi röykkiöiksi pitkin kylpyhuonetta? Vierailu ruotsalaisen järjestelmällisyyden taikakauppaan taltutti kaaosta kylpyhuoneessa. Todistaakseni muutoksen tarpeellisuuden tarjoilen ennen- ja jälkeen-kuvat.





Muuten remontti edistyy sykäyksittäin, yleensä silloin, kun on muutama päivä lomaa ja ehtii syventyä hommiin. Työpäivän jälkeiset illat menevät yleensä sohvalla makoiluun ja arkisiin puuhiin. Eteiseen on rakenteilla avohyllyt kengille - tilaa tulee olemaan kattoon asti! Mahtavaa saada kaikki kengät nähtäville ja ulko-oven lähelle, ehkä tämä järjestely tulee jatkossa helpottamaan valintatilanteita, joissa päällimmäisenä tunteena on "mulla ei ole yhtään kenkiä". Tämä järjestely saattaa tosin heikentää oleellisesti argumentointiani "taasko uudet kengät?" -tilanteessa, mutta nyt se riski on otettava, koska hyllystä on tulossa niin hieno.

Eteisen seinät ja katto ovat jo saaneet raikkaan valkoisen värin ja muutos on melkoinen, sillä ennen tila oli tunkkaisilla ruskean sävyillä maalattu. Pienessä ja melko ahtaassa tilassa tunkkaisen tummat sävyt korostavat ahtautta ja imevät kaiken valon. Lattia tullaan uusimaan ja lattialämmitys asennetaan, mikä on odotettu ja käytännöllinen ratkaisu tämän lumisen talven jälkeen, kun sukat kastuvat joka kerta kun käy ovella.

Makuuhuone muuttui viihtyisämmäksi muutoksella, joka vaati oikeastaan pelkkää lihasvoimaa ja yhden Ikea-reissun. Harmaa lipasto raahattiin eteisestä ja ihana sininen plyysituoli olohuoneesta, jossa se oli nurkkaan hylättynä. Ainut uusi hankinta on lampunvarjostin, jonka avulla vanha lampunjalka uudistui ihan eri tyyliseksi.



Pakko mainita vielä muutama sananen Porvoon palvelukulttuurista. Monissa liikkeissä saa ystävällistä ja kiireetöntä palvelua. Mainio esimerkki on Porvoon Wanha Rautakauppa, jossa on aito vanhanajan tunnelma ja asiakkaan ongelmaan paneutuvaa palvelua. Siellä kannattaa vierailla pelkän kokemuksen vuoksi, vaikkei akuuttia tarvetta olisikaan. Jopa minä, joka yleensä alan huokailla ja tuhahdella rautakaupassa ensimmäisen viiden minuutin jälkeen, jaksoin harhailla hyllyjen väleissä ihmettelemässä nuohousvälineitä ja ihanan värisiä jauhepurkkeja, joiden käyttötarkoituksesta en päässyt selvyyteen. Olisi pitänyt kysyä, sillä rautakaupan myyjä tarinoi mielellään hyllyjen aarteista. Samassa rakennuksessa toimii myös muita liikkeitä, mm. ranskalaisia uudistuotantohuonekaluja kaupitteleva liike. Ihastuin upeaan tammiseen astiakaappiin, jota varten voisin motivoitua säästämään. Tosin pelkkä kaapin hinnan säästäminen ei taida riittää: jotta sen saisi mahtumaan, pitäisi hommata tätä nykyistäkin isompi kartano.

Kiitollisuusharjoituksia.

Sairastan kotona toista päivää. Sormet syyhyävät siivoukseen, tavaroiden järjestelyyn, pyykin pesuun, vessaremonttiin (jota aloimme eilen suunnitella, voi kun siitä tulisi hieno!). Mutta olen malttanut ottaa iisisti ja levätä, muuten tämä yhtäkkiä kimppuuni hyökännyt flunssa saattaa roikkua kropassani takiaisen lailla. Sairaslomalle minut passittanut työterveyshoitaja kertoi nimittäin liikkeellä olevien flunssien kestäneen jopa kymmenen päivää ja sitä en halua.

Aloitin aamuni inspiroitumalla ruotsalaisesta sisustuslehdestä, jonka ekonumeron sivuilla haaveilin idyllisestä elämästä. Lehden synnyttämässä hurmoksessa siirryin todella kauniisiin ja innostaviin blogeihin, joissa on kuvia täydellisesti sisustetuista upeista kodeista, joissa tehdään itse kukka-asetelmia joulupöytään ja katetaan iltapäivän auringossa herkät kahvikupit pitsiliinalle. Voi, kuinka ihanaa olisi olla täydellinen emäntä, saisi elää kauneuden keskellä ja keskittyä elämän kevyisiin asioihin. Sen sijaan vietän päiväni töissä ja iltaisin stressaan opinnäytetyöstä, jonka olisi jo pitänyt olla valmis.

Työn hyvä puoli on se, että siitä saa rahaa, mutta tässä nuoruuden haihattelussani toivon ja haaveilen, että siitä saisi myös sisältöä elämään. Että se ei olisi pelkkää palkkapäivän odottelua. Työnkuvan hieman muututtua olen saanut käyttää vähän aivojanikin, mutta en edelleenkään tee asioita, joissa kokisin todella kehittyväni ja tuovani omaa osaamistani peliin. Opinnäytetyöprojektin venyminen taas on hyvää vauhtia kehittymässä suureksi möykyksi sisälläni, joka estää näkemästä hyviä asioita ympärillä. Kuinka vaikeaa on saada yhtä 15 opintopisteen tekelettä valmiiksi? Ilmeisesti erittäin, sillä tiedän, etten ole yksin ainakaan tässä asiassa. Työn, elämän ja opinnäytetyön yhdistelmä on yllättävän haastava, varsinkin kun ei ole suuntaa, tavoitetta, motiivia. Jotain, mikä ajaisi eteenpäin ja saisi sisälläni asuvan kunnianhimon puristettua tekemikseksi eikä pelkäksi ahdistukseksi ja epäonnistumisen peloksi.

Sitä tahtoisi olla niin paljon, täyttää omat odotuksensa ja toiveensa tietämättä edes tarkalleen mitä ne ovat. Vaikka on vielä nuori, alkaa huomata elämän rajallisuuden ja menetetyt mahdollisuudet. Pitäisi varmaan kiinnittää enemmän huomiota niihin edessä oleviin mahdollisuuksiin?

Olen miettinyt, että pitäisi alkaa positiivisemmaksi. Itseni suhteen ainakin. Hah, ehkä pitäisi alkaa tehdä jonkinlaisia kiitollisuusharjoituksia päivittäin. Muistaisin, että asiat ovat kuitenkin aika mainiosti. On talo, jota sisustaa ja suunnitella ja jossa on hyvä olla. On mies, joka haluaa kanssani naimisiin ja häät, jotka juhlitaan toukokuussa(ja joita pitäisi suunnitella!). On ystäviä ja sisko, joiden kanssa voi keskustella mistä vaan, olla yhtä mieltä tänään ja toista mieltä huomenna. On äiti, joka lähettää viestejä, kun on kipeänä kotona ja isä, joka kertoo mihin kalaheimoon kuuluu platy.

"Every little piece in your life
Will add up to one
Every little piece in your life
Will it mean something to someone?
You fuse my broken bones
Back together and then
Lift the weight of the world
From my shoulders again"
Editors/The Weight Of The World

Pöhinää pöntössä.

Huh tätä ajankulua. Nyt mennään jo helmikuussa ja edellinen blogimerkintä on joulukuulta. Täytyy kyllä tunnustaa, että remontissa ei joulun jälkeen tapahtunut moneen viikkoon mitään. Jouluvalmistelut veivät mehut, emännöin ensimmäistä kertaa jouluaattoa omassa kodissa, kaukana lapsuudenkodin turvasta ja tutuista perinteistä. Kyllähän se joulu tuli keskeneräiseenkin kotiin, kun sammutti kirkkaimmat valot ja laittoi tilalle kynttilöitä.

Nyt ollaan jo kaukana joulusta, mutta edelleen hankien ja nietosten keskellä. Omakotitaloasumisen arkirealiteetit ovat iskeneet naamalle jo useaan kertaan, kun työpäivää seuranneen kolaamisen ja lapion heiluttelun jälkeisenä aamuna urakoinnin jäljet ovat kadonneet uuden lumen alle. Saattaa olla, että ihan joka lumipyryn jälkeen tämä pariskunta ei ole jaksanut lähteä hoitamaan velvollisuuksiaan talollisina ja niinpä ajoliuskamme muistuttaa kyntöpeltoa ja portaat lumista liukumäkeä. Silti on mukava tulla iltaisin taloon, joka huokuu lämpöä ja rauhallisuutta. Viikonloppuisin fiilis on vielä parempi, kun saa herätä omaan tahtiin ja katsella aamiaispöydässä ympäröivää metsää. Tänä sunnuntaiaamuna heräsimme linnun lauluun - ulkona on siis lupaus keväästä (ei huomioida tässä sitä tosiasiaa, että ulkona on 13 astetta pakkasta)!

Jospa sitten esittelisin viimeisimmät remonttitulokset. Tapamme mukaisesti olemme edenneet väärinpäin ja epäloogisesti. Eräänä perjantaina muutama viikko sitten keksin, että haluan akvaarion. Oliko kyseessä hetken kaipuu lapsuuteen ja akvaarion hoitamisintoon, en tiedä, mutta lopputulema on se, että olohuoneessamme on nyt 260 litran lasipönttö viemässä tilaa ja tuomassa vedenalaisen pumpun pörinää. Olemme mieheni kanssa perustelleet akvaarion hankintaa, että pitäähän sitä nyt joskus olla impulsiivinen ja spontaani, eikä akvaarion hankinta todellakaan ole villein idea. Ostimmehan syksyllä talon...


Ensimmäiset asukit haettiin lasten kanssa perjantaina. Vaikka kalojen sopeuttaminen ei välttämättä ihan mennyt kaikkien nykyään vallitsevien akvaariosääntöjen mukaan, näyttää kymnenen rubiinitetran parvi sopeutuneen uuteen kotiinsa hienosti. Yksi kala menetti valitettavasti siirtämisessä palan pyrstöstään ja hänet nimettiinkin Repale-Rubyksi. Ruby näyttää kuitenkin pärjäävän hyvin, joten uskon välttyvämme murheellisilta kalakuolemilta lähiaikoina.


Akvaarion hankkimisella oli yksi remonttia edistävä vaikutus: olohuoneen nurkka piti saada maalattua ennen akvaarion perustamista, joten nyt on kaksi olohuoneen seinää ja osa katosta maalattu - maalarinvalkoisella. Luulin aina, että lapsuuteni maalarinvalkoisten seinien keskellä asuneena en ikinä haluaisi tuota tylsääkin tylsempää värisävyä omaan kotiini. Tämän talon edelliset asukkaat ovat kuitenkin omilla persoonallisen tunkkaisilla värivalinnoillaan saaneet minut suorastaan rakastamaan sitä näkyä, kun persikkainen seinä peittyy maalarinvalkoiseen. Kyllä isä, olit ehkä vähän oikeassa siitä valkoisesta.

Niin taitavana ja etenevänä kuin omaa ritariani pidänkin, silti aina iloisesti yllätyn hänen taidoistaan. Yleensä nuo taidot vielä korostuvat silloin kun olen itse jossain muualla, tässä tapauksessa Tampereella sovittelemassa hääpukuja ja viettämässä laatuaikaa äidin kanssa. Viikonlopun mittaisen eron tuloksena oli hieno työskentelytaso eteiskäytävän päähän, ikkunan alle. Suunnittelimme ja haaveilimme keittiön viereiseen tyhjään tilaan tasoa, jolla voisi työskennellä Ompuilla (miksi sanoa läppäri, kun voi sanoa Omppu) joko seisten tai baarikorkuisilla tuoleilla istuen. Koska olemme edelleen nolostuttavan rakastuneita toisiimme, kaikki ideat lähellä olemisen maksimointiin ovat kannatettavia. Tällä hienolla tasolla toinen voi tehdä töitä tai sitä nimeltä mainitsematonta valmistumiseen liittyvään asiakirjaa, kun toinen esimerkiksi kokkaa.

Tila on jo aivan erinäköinen, työkalut on siivottu pois (osittain) ja tason päälle on kerääntynyt erinäisiä kasoja koostuen laskuista, lehdistä ja muusta mukavasta, jolle ei missään ole sopivaa paikkaa. Tarkoituksena on ostaa/nikkaroida tason alle jonkinlainen hyllykkö tai lipasto, jonne voi järjestellä paperit yms. pöydillä pyörivät tavarat.



Nyt voisi ryhtyä laskiaispullien tekoon, ulkona on kaunista ja minulla kevättä ja rakkautta rinnassa! Ihanaa ystävänpäivää ystävät!

Ps. Vastuu/kunnia postauksen otsikosta menee miehelle, itse en pystynyt kuin latteuksiin.