Joka hetkessä kauneutta

Eilinen angstailu ja paha mieli jäivät onneksi taakse, kun heräsin tähän aamuun. Ympärillä täydellistä kauneutta ja löydän taas uuden perustelun maalla asumisen ihanuudelle. Luulin Tampereelta lähdettyäni, että kaupunkimainen asuminen olisi aina minulle se oikea tapa olla ja elää. Kahvilat, taidenäyttelyt, teatterit, ihanat liikkeet, kaikki lähellä ja saatavilla, osana arkielämää. Haluan edelleen nauttia kaupungin sykkeestä ja ihanien ystävien seurasta, joiden olemassaolosta olen kovin onnellinen. Lähestyessäni Tolkkista koen kuitenkin rauhoittuvani ja olo tuntuu levolliselta. Muutto tänne tuntuu oikealta ratkaisulta ja olen ylpeä impulsiivisuudestamme, joka joskus tuo elämään niitä parhaita asioita. Toki mielessäni myllertää monikin asia, en todellakaan väitä kokeneeni mitään yhtäkkistä seestymistä kaupunkia vaihtamalla. Olen vaiheessa, mietin tulevaisuutta, uraa, valintoja. Mutta kun ajattelen olosuhteitani, olen onnellinen nainen.



Rauhallisen kaunis pakkasaamu 18.12.2009


Ulkona on 20 astetta pakkasta ja minä olen kerällä lämpimällä sohvalla. Tänä viikonloppuna voisi laittaa kodin joulukuntoon. Remontti on edelleen kesken, mutta pahin paniikki on ohi, sillä tavaramme muuttivat uuteen kotiin viime viikolla. Oli suorastaan ylellistä nähdä laatikoiden, hyllyjen, tuolien ja sohvan leijuvan muuttoautoon ilman omia ponnisteluja. Aivan ilman fyysistä voimaa ei muutto sujunut, mutta tällä kertaa hommat lankesivat maksetuille muuttomiehille. Vaikka tiesin maksavani lystistä 115 € tunti, olin silti kiusaantunut osoitellessani takkatulen lämmöstä mihin minkäkin tavaran voi kantaa. Lienee vielä vähän opettelemista porvariston hillitystä charmista...


Porvarimaisen suuri vaatehuoneeni Helsingin kodissa on nyt vaihtunut kompaktimpaan ratkaisuun, mutta onneksi muuten tilan määrä kodissa on lisääntynyt. Ihmettelen vain, miksi uusi koti ei tunnu tyhjältä huonekalujen tultua - samat tavarat olivat puolta pienemmässä asunnossa. Ehkäpä sitä avaruutta syntyy, kun loput muuttolaatikot häviävät.


Jotenkin hartaissa aamutunnelmissa päätän postaukseni Samuli Putron sanoin: "Elämällämme on tarkoitus ja joka hetkessä kauneutta".

Kirsikkapuun istutusta.

Neitosen kammari saatiin valmiiksi viime yönä (edelleenkään niitä listoja ei lasketa). Huoneesta tuli aivan mielettömän ihana! Tapetti oli onnistunut valinta ja maalisävy kolmeen muuhun seinään sopii loistavasti tapettiin. Huoneessa on japanilainen tunnelma ja se sopiikin hyvin Japanista kiinnostuneelle asukille!







Nyt on siis kaksi huonetta asumiskunnossa!

Myös masterbedroom etenee: maali on valittu ja pariin kertaan jo sudittukin seinään, mutta näyttää siltä, että vielä vaaditaan kolmas kerta. Emme siis näytä oppineen edellisen kodin maalausoperaatiosta mitään, sillä makuuhuoneen seinät piti maalata neljä kertaa, jotta punainen sävy oli tasainen. Toisaalta, lopputulos oli todella hieno, joten pieni tai vähän suurempikin vaivannäkö ei varmasti mennyt hukkaan! Yksi seinä saa peitokseen Birger Kaipiaisen Kiurujen yö-tapetin tummansinisenä, kuten jo aiemmin kerroin. 50-luvun malli henkii nostalgiaa ja vaikken mikään nationalisti olekaan, tuntuu mukavalta käyttää suomalaisen suunnittelijan Suomessa valmistettua tuotetta. Sisustus alkaa hahmottua myös huonekalujen osalta, sillä ihana siskoni vinkkasi kauniista lampusta, jota hankimmekin kaksin kappalein. Ehkä ne päätyvät makuuhuoneeseen... Suosittelen kaikille sisustusliikeissä työskenteleviä siskoja/ystäviä, jotka tuntevat makusi!



The Lamppu.



Makuuhuone pohjatöiden jälkeen.



Tässä esimakua makuuhuoneen väreistä. Olen varma, että siitä tulee upea!

Yes we can.

Lauantai-iltana tapahtui ihme: talossa valmistui yksi huone! Tai no, ainakin melkein. Listojahan ei lasketa, vai mitä?



Lähtötilanne, tässä tosin jo upeat dinosaurusboordit revitty irti ja järkyttävä valkoinen lastulevyvaatekaappi kannettu pois.



Ah kuinka ihanalta valkoinen pohjamaali voikaan näyttää!



Huone valmiina, paitsi ne listat.



Pikkumiehen huoneessa on nyt seinät maalattu, ihanan raikkaalla sinisellä (asukin itse valitsema) ja yksi seinä jätettiin valkoiseksi, jotta huone säilyy valoisana. Lattiaan laitettiin tumma pähkinäinen laminaatti. Ensin pohdittiin, että pitäisikö lattian olla samaa materiaalia kuin tulevan master bedroomin (hah), mutta lattiat muodostavat jo nyt eri pintoineen sellaisen palapelin, että päätimme olla välittämättä. Tähän päätökseen taisi vaikuttaa myös sulkeutumisaikaa lähestyvä rautakauppa (ne menee maalla kamalan aikaisin kiinni!) ja pakonomainen tarve saada jotain valmiiksi.


Tässä niitä kauan kaivattuja kuvia, nyt täytyy mennä karistamaan maanantaistressi saunaan!

Porvoon ihanuuksia

Perjantaina kotona oleminen on nykyään niin harvinaista herkkua, että nyt on lauantaiolo. Olen siis kotona kirjoittamassa opinnäytetyötä ja heh, kuten näkyy, kirjoitan blogia. Puolustukseni sanottakoon, että olen jo aamulla aloittanut opparin kanssa ahkeroinnin ja saanut jotain aikaankin!

Kirjoitin kertoakseni eilisestä. Ajoimme illalla Porvoon keskustaan illalliselle uuteen lähiravintolaamme eli Timbaaliin. Mies täytti pyöreitä vuosia, joten päätimme juhlia sitä illallisella puitteiltaan aika ihastuttavassa ravintolassa. Ruokakin oli mielettömän hyvää!




Uusi kotikaupunki rauhallisena torstai-iltana oli suorastaan hurmaava, joulufiilis tuli kun satoi hiljalleen lunta ja oli tunnelmallisen kaunista.




Remontti ei tällä viikolla ole edistynyt oikeastaan lainkaan. Mies on ollut kipeänä, vaikka lääkäri ei mitään vikaa löytänytkään ja minä taas tykkäisin nukahtaa jo seitsemältä takan lämpöön pehmeälle sängylle. Minulle ei selvästikään sovi vuoteen näkeminen heti ulko-ovelta, se pistää nukuttamaan! Sen verran projekti kuitenkin elää, että kävimme maanantaina töiden jälkeen Tapettitalossa katsomassa himoitsemiani tapetteja livenä. Kiurujen yöstä tummansininen versio oli loppunut, mutta sitä pitäisi olla taas loppuviikosta eli tänään saatavilla. Olen nyt saanut miehen taipumaan siihen, että makuuhuoneemme seinä tulee olemaan sininen ja linnuilla koristeltu, molemmat elementit ovat nimittäin normaalisti hänen mielestään kammottavia. Aiomme tapetoida vain yhden seinän eli tapetoidusta kohdasta tulee "efektiseinä" (uu, mitä hienoja sisustustermejä!). Muiden seinien väri on vielä pohdinnan alla, mutta hopea on yksi vahvoista vaihtoehdoista...

Tämä viikonloppu taitaa jäädä remontoinnin osalta hieman laihaksi, sillä huomisen päivän vietän Kalastajatorpalla Naisyrittäjyyseminaarissa inspiroitumassa. Sunnuntai on vielä avoin, ehkäpä silloin voisi tarttua pensseliin!

Talkoot töölöläisittäin

Mikä viikonloppu! Perjantai oli aikamoista vipellystä kauppareissujen, pakkaamisten ja kokkauksen parissa. Päätimme ottaa illan remontoinnin osalta rauhallisesti, koska lapset olivat meillä, emmekä halunneet käyttää lyhyttä yhteistä aikaa siihen, että me aikuiset olisimme riehuneet lastat ja pensselit kädessä. Lapset olisivat varmasti iloinneet koko illan kestävästä tietokonesessiosta, mutta tuntuivat kuitenkin nauttivan yhtä lailla uuden kodin saunan testaamisesta ja vaahtokarkkien paistamisesta takan hiilloksessa.

Lauantaiaamuna oli ihana herätä ilman iPhonen kitarasointuja ja nauttia nousevan auringon säteistä. Olohuoneessa nukkumisessa on puolensa, kun sängyllä maatessa ikkunoista avautuu näkymät pihalle ja metsään. Rauhallisen aamiaisen nauttiminen yhdessä viikonloppuisin on muuten yksi elämän parhaita pikkuasioita! Päivän aikana ehdin raaputella pois eteisen boordeja, onneksi mies oli hakenut rautakaupasta tapetinpoistoainetta: seinälle siveltävää geeliä, joka ei sotke ja kastele seinää ja lattiaa kuten vedellä kastelu tekee. Iltapäivällä appivanhemmat tulivat ensimmäiselle tupatarkastukselleen. On mukava päästä esittelemään tiluksia sukulaisille ja ystäville! Talon sisustusvärit ovat ihmetyttäneet kaikkia, myös appiukkoa, joka tosin totesi, että ”kyllä niihin väreihin tottuu”. En usko, että näihin väreihin tottuu, enkä edes halua tottua niihin! Niinpä edessämme on jokaisen seinäpinnan pensselöinti, telaus tai tapetointi. Seinäpintaa on aikas paljon, maalattavasta katosta puhumattakaan.

Alun perin tarkoituksenamme oli maalata makuuhuoneen seinät, mutta suunnitelmat ovat nyttemmin muuttuneet, kun eksyin Tapettitalon sivuille. Hullaannuin Birger Kaipiaisen suunnittelemaan Kiurujen yö-tapettiin ja olen yrittänyt myydä ajatusta miehellekin. Pientä lämpenemistä on jo havaittavissa tummanpunaiselle sävylle, oma huomioni taas kiinnittyi ensin syvänsiniseen tapettiin, se on niin ihanan tumma ja öinen. Kertokaa mitä mieltä olette! Myös neidin tulevaan huoneeseen löytyi aivan ihana tapetti, jolle neiti itsekin antoi hyväksyvän vastauksen. Ilkeä äitipuoli ei siis mielipuolisesti päätä meillä maalivärejä ja tapettikuoseja!

Sunnuntai oli touhukas päivä; talossa ahkeroi pienilukuinen, mutta sitäkin tehokkaampi talkooporukka. Olohuoneesta lähtivät puiset puolipaneelit, lattia- ja varjolistat sekä suuri osa tapettia. Meitä miehen kanssa huvitti touhussa se, että olohuone oli suunnitelmissamme remonttilistan viimeisimpiä toimenpiteitä makuuhuoneiden ja keittiön ollessa etusijalla. Projekti kuitenkin edistyi ja se on pääasia! Ahkerointi jatkui jopa silloin, kun jätimme vieraat hommiin ja lähdimme tilaamaan patjat sekä ihmettelemään sairaalaan suvun tuoretta tulokasta, lauantaiyönä syntynyttä ihanaa poikavauvaa. Talkooväki palkittiin porvoolaisilla pizzoilla, jotka näyttivät Töölön herkkuihin tottuneille maistuvan hyvin. Ilta jatkui rennoissa merkeissä yhden reippaan talkoolaisen jäädessä saunomaan ja kokeilemaan miten maaseudun rauhassa uni maistuu. Saunan jälkeen herkuteltiin juustoilla, mikä tälle kolmikolle näyttää muodostuneen melko tyypilliseksi ajanviettotavaksi.

Yhteenvetona viikonloppu oli erittäin energisoiva ja onnellinen. Nyt maanantaina töissä istuessani en voi kuin hymyillen miettiä miten ihania ihmisiä minulla on elämässäni!

Avaimet

Istun ensimmäistä kertaa talon lattialla, olohuoneessa. Kaikki edellisen asutuksen jäljet ovat poissa (värit seinillä ovat kuitenkin edelleen ne ”persoonalliset”) ja huoneet ovat tyhjiä. Jännittää liikkua, vielä tuntuu siltä kuin olisi luvaton tunkeilija; menee aikaa ennen kuin talo alkaa tuntua omalta paikalta, kodilta. Säntäilen huoneesta toiseen innoissani ja huutelen miehelle ideoita huonekalujen paikoista ja väreistä. Keittiössä kurkistelen jokaiseen kaappiin ja hihkun mihin laitetaan kuivatavarat, mihin kattilat ja viinilasit, minne tulee herkkupiilo. Uuden kodin suunnittelu on ihanaa puuhaa!

Olemme miehen kanssa yhtä mieltä siitä, että suunnittelu on innostavaa ja mukavaa, emmekä malttaisi muuhun keskittyäkään. Totesimme myös jakavamme realistisen kuvan siitä, että toteutus tulee tökkimään. Revittäviä tapetteja, tasoitettavaa pintaa, puhdistettavaa kattoa ja maalattavaa seinää on niin kamalan paljon, että tuleva urakka hirvittää. Perusresursseina on neljä kättä ja kaksi päätä. Perusresursseista puuttuu kuitenkin aika, sillä yhden pään ja kahden käden pitäisi iltaisin ja viikonloppuisin naputella ahkerasti Ompun sileitä näppäimiä ja selata loputtomalta suolta tuntuvaa lähdekirjallisuuspinoa. Sivu päivässä ei tunnukaan enää kovin utopistiselta tavoitteelta, kun teoriaosuuden tulee olla paketissa 30.11. Toinen pari käsiä ja yksi erittäin älykäs pää käyttää kapasiteettiaan töiden parissa, joiden jälkeen tekee mieli kaatua sohvalle ja unohtaa energiaa vaativat puuhat kuten remontointi. Projektinhallintataidot tulevat nyt todella tarpeeseen, jotta emme molemmat ole stressistä ja ahdistuksesta kankeita, kun pitäisi nauttia joulusta uudessa kodissa.

Ensimmäinen tekomme talossa oli saunominen. Minä pesin saunaa ja sillä välin mies valaisi huoneita loistavilla sähkömiehen taidoillaan! Saunan pesu oli aikamoinen elämys, eikä välttämättä niin kovin positiivinen. Onneksi sauna on uusittu 2008, eikä lika ollut ihan täysin pinttynyttä… Suosittelen ihmisille peseytymistä ENNEN saunaan menoa, näin vältämme saunan lauteiden ja seinien värjäytymistä tummiksi liasta. Tuskin tarvitsee kertoa enempää. Ensimmäiset löylyt puhdistetussa saunassa olivat oikein makeat ja yllättivät meidät iloisesti. Tervetuloa kokeilemaan!

Pusun arvoinen päivä!

Kävimme tänään tekemässä talon loppukaupat Porvoossa. Kauppojen jälkeen kävelimme Välikadulla sijaitsevaan Brunbergin myymälään ottamaan ensi askeleen kohti porvoolaisuutta: ostimme ison laatikollisen pusuja, appelsiinilastuja ja pussillisen salmiakkitoffeeta. Pusuja veimme työkavereille ja kotiin lapsille, emme siis ala toivottavasti paisua holtittomasti vaikka Brunbergin herkut ovatkin tulevaisuudessa houkuttelevan lähellä.

Nyt on mukavan kupliva ja odottava olo, kun edessä odottaa suuri remontointi- ja sisustusprojekti. Positiivista jännitystä aiheuttaa tietenkin myös uusi kotikaupunki, joka viehättää minua suuresti keskustan vanhoilla puurakennuksilla, kodikkaalla tunnelmalla ja ehkä vähän kaksikielisyydelläkin. Tähän kaikkeen ihanaan suunnitteluun ja pesänrakennukseen sisältyy myös se vähemmän miellyttävä puoli eli itse muuttaminen, joka on jo moneen kertaan todettu kurjaksi puuhaksi. Kaikki se tavaroiden pakkaaminen: suuret suunnitelmat siitä, kuinka heitetään turhat tavarat pois ja järjestellään jäljelle jääneet, ne "tarpeelliset", fiksusti, jotta purkaminen uudessa kodissa on helppoa. Käytännössä pakkaaminen tapahtuu tietysti niin, että viimeisinä päivinä tavaroita heitellään laatikoihin suoraan hyllyistä ja lipastoista sikin sokin, laatikot teipataan kiinni ja päälle kirjoitetaan ”sekalaista”. Tai kuten isäni viime muutossa oli kirjoittanut pahvilaatikkoon, johon oli pakannut lehtiä: ”Saaran Imaget ja Klooriat”. Melkein kuulin pahvilaatikosta isäni ironisen äänensävyn; hän koki lehtien kanniskelun asunnosta toiseen ilmeisen turhaksi puuhaksi. Ymmärrän kyllä hänen fiiliksensä, koska olen Tampereelta Helsinkiin muutettuani asunut nyt neljässä asunnossa ja hän on ollut aina muuttamassa ja kantamassa aina vaan kasvavia lehtipinoja ja ties mitä muuta roinaa…

Nyt muutamme kuitenkin omakotitaloon, ensimmäiseen omistusasuntoon, jossa olisi tarkoitus asua pidemmän aikaa. Luulenpa, että kaikki läheisemme toivovat, että pidemmän aikaa tarkoittaa useita vuosia. Ehkä jopa kymmeniä! Iloksenne voin kertoa, että olemme vakavasti harkinneet muuttofirman käyttämistä tässä projektissa. Voitte siis rauhallisin mielin vastata mikäli nimeni vilkkuu puhelimen näytössä, luultavasti en soita pyytääkseni kantoapua. Remonttiapu onkin sitten toinen juttu ja toivon, että kaikki, joilla pysyy tela ja pensseli kädessä, tulevat Porvooseen näyttämään piilevät kykynsä. Työtä riittää varmasti kaikille, sen verran persoonalliset värit koristavat tällä hetkellä tulevan kotimme seiniä.








Don’t waste your time or time will waste you! Eilisestä Musen keikasta (joka oli muuten huikea) inspiroituneena edellä mainittua loistavaa mottoa voisi useamminkin toteuttaa elämässään. Olen iloinen, että emme talon kanssa jääneet jahkailemaan vaan teimme päätöksen, jota toivottavasti emme tule katumaan. Porvooseen muuttoa harkitessamme pohdimme muun muassa sitä, kuinka matkustaminen Helsinkiin töihin tuo omat haasteensa ja aikaa kuluu autossa istumiseen. Tajusimme kuitenkin, että aivan sama tilanne on monilla helsinkiläisillä, jotka työmatkailevat kaupungin itäpuolelta länteen tai toisinpäin. Olemme punninneet myös asumiseen liittyviä ympäristökysymyksiä ja suhtaudumme vakavasti jokapäiväisen autoilumme vaikutuksiin. Aiomme kompensoida autoiluamme tekemällä muissa asioissa ekologisia päätöksiä. Tuleva kotimme on melkoinen ekotalo aurinkopaneeleineen ja puulämmityksineen (onneksi löytyy myös sähkölämmitys laiskojen päivien ja paukkuvien pakkasten varalle)!

Tämän perjantai-illan suunnitelmissa on juhlistaa tätä velallisen elämän alkua leffalla ja illallisella Il Farossa, joka on viimeisiä viikkoja lähiravintolamme (suosittelen, maukasta ruokaa). Porvoossa se voisi olla Timbaali!

Talo

Kaikki sai alkunsa eräänä elokuun raukeana sunnuntaina, kun menimme tutustumaan taloon. Olimme liikkeellä lähinnä uteliaisuudesta paikan ja tarjonnan suhteen, ostoaikeissa emme olleet. Niin ainakin luulimme. Maanantaihin mennessä olin jo selvitellyt alustavaa tilannetta lainan suhteen omalta pankkineuvojaltamme (a.k.a. äiti) ja remonttisuunnitelmia oli jo hahmoteltu paperille.

Päätin ryhtyä bloggaamaan A:n ja K:n ihanista teksteistä inspiroituneena. Tarkoituksena on kertoa taloprojektista, mutta itseni tuntien epäilen, että sisältö saattaa rönsyillä fiiliksen mukaan. Tässä olisi myös yksi toinen melko merkittävä kirjoitusprojekti meneillään eli opinnäytetyö. Ei tarvitse olla ennustaja nähdäkseen, että tämän blogin aloittaminen on varmaankin virhe, mikäli katsotaan asiaa opinnäytetyön edistymisen näkökulmasta. Mutta, elämässä täytyy joskus uskaltaa tehdä asioita, jotka eivät tunnu järkeviltä! Kuten ostaa omakotitalo Porvoosta.

Omakotitalo. Eikä pelkkä omakotitalo, vaan omakotitalo Porvoossa. Tamperelainen, joka on kotiutunut Helsinkiin ja helsinkiläinen, joka on juurtunut Helsinkiin, muuttavat Porvooseen. Kaksi erittäin mukavuudenhaluista ja möhkyilyä rakastavaa sohvaperunaa muuttavat kerrostalon kolinoista maaseudun rauhaan ja puhelinsoiton päässä olevien huoltomiesten ulottumattomiin. No, saahan niitä huoltomiehiä tilattua omakotitaloihinkin, uskoisin, mutta kun on se velka sitä taloa varten, niin korjaukset pitää hoitaa edullisesti eli itse!

Loppukaupat tehdään perjantaina ja sitten talo onkin meidän. Ja se ihanan kamala velkataakka. Eli oikeastaan talo on pankin, joku tulee kommentoimaan, joten myönnän asian nyt tässä ja kerron samalla, että aion kuitenkin puhutella taloa omanani.