Istun ensimmäistä kertaa talon lattialla, olohuoneessa. Kaikki edellisen asutuksen jäljet ovat poissa (värit seinillä ovat kuitenkin edelleen ne ”persoonalliset”) ja huoneet ovat tyhjiä. Jännittää liikkua, vielä tuntuu siltä kuin olisi luvaton tunkeilija; menee aikaa ennen kuin talo alkaa tuntua omalta paikalta, kodilta. Säntäilen huoneesta toiseen innoissani ja huutelen miehelle ideoita huonekalujen paikoista ja väreistä. Keittiössä kurkistelen jokaiseen kaappiin ja hihkun mihin laitetaan kuivatavarat, mihin kattilat ja viinilasit, minne tulee herkkupiilo. Uuden kodin suunnittelu on ihanaa puuhaa!
Olemme miehen kanssa yhtä mieltä siitä, että suunnittelu on innostavaa ja mukavaa, emmekä malttaisi muuhun keskittyäkään. Totesimme myös jakavamme realistisen kuvan siitä, että toteutus tulee tökkimään. Revittäviä tapetteja, tasoitettavaa pintaa, puhdistettavaa kattoa ja maalattavaa seinää on niin kamalan paljon, että tuleva urakka hirvittää. Perusresursseina on neljä kättä ja kaksi päätä. Perusresursseista puuttuu kuitenkin aika, sillä yhden pään ja kahden käden pitäisi iltaisin ja viikonloppuisin naputella ahkerasti Ompun sileitä näppäimiä ja selata loputtomalta suolta tuntuvaa lähdekirjallisuuspinoa. Sivu päivässä ei tunnukaan enää kovin utopistiselta tavoitteelta, kun teoriaosuuden tulee olla paketissa 30.11. Toinen pari käsiä ja yksi erittäin älykäs pää käyttää kapasiteettiaan töiden parissa, joiden jälkeen tekee mieli kaatua sohvalle ja unohtaa energiaa vaativat puuhat kuten remontointi. Projektinhallintataidot tulevat nyt todella tarpeeseen, jotta emme molemmat ole stressistä ja ahdistuksesta kankeita, kun pitäisi nauttia joulusta uudessa kodissa.
Ensimmäinen tekomme talossa oli saunominen. Minä pesin saunaa ja sillä välin mies valaisi huoneita loistavilla sähkömiehen taidoillaan! Saunan pesu oli aikamoinen elämys, eikä välttämättä niin kovin positiivinen. Onneksi sauna on uusittu 2008, eikä lika ollut ihan täysin pinttynyttä… Suosittelen ihmisille peseytymistä ENNEN saunaan menoa, näin vältämme saunan lauteiden ja seinien värjäytymistä tummiksi liasta. Tuskin tarvitsee kertoa enempää. Ensimmäiset löylyt puhdistetussa saunassa olivat oikein makeat ja yllättivät meidät iloisesti. Tervetuloa kokeilemaan!
tiistai 27. lokakuuta 2009
perjantai 23. lokakuuta 2009
Pusun arvoinen päivä!
Kävimme tänään tekemässä talon loppukaupat Porvoossa. Kauppojen jälkeen kävelimme Välikadulla sijaitsevaan Brunbergin myymälään ottamaan ensi askeleen kohti porvoolaisuutta: ostimme ison laatikollisen pusuja, appelsiinilastuja ja pussillisen salmiakkitoffeeta. Pusuja veimme työkavereille ja kotiin lapsille, emme siis ala toivottavasti paisua holtittomasti vaikka Brunbergin herkut ovatkin tulevaisuudessa houkuttelevan lähellä.
Nyt on mukavan kupliva ja odottava olo, kun edessä odottaa suuri remontointi- ja sisustusprojekti. Positiivista jännitystä aiheuttaa tietenkin myös uusi kotikaupunki, joka viehättää minua suuresti keskustan vanhoilla puurakennuksilla, kodikkaalla tunnelmalla ja ehkä vähän kaksikielisyydelläkin. Tähän kaikkeen ihanaan suunnitteluun ja pesänrakennukseen sisältyy myös se vähemmän miellyttävä puoli eli itse muuttaminen, joka on jo moneen kertaan todettu kurjaksi puuhaksi. Kaikki se tavaroiden pakkaaminen: suuret suunnitelmat siitä, kuinka heitetään turhat tavarat pois ja järjestellään jäljelle jääneet, ne "tarpeelliset", fiksusti, jotta purkaminen uudessa kodissa on helppoa. Käytännössä pakkaaminen tapahtuu tietysti niin, että viimeisinä päivinä tavaroita heitellään laatikoihin suoraan hyllyistä ja lipastoista sikin sokin, laatikot teipataan kiinni ja päälle kirjoitetaan ”sekalaista”. Tai kuten isäni viime muutossa oli kirjoittanut pahvilaatikkoon, johon oli pakannut lehtiä: ”Saaran Imaget ja Klooriat”. Melkein kuulin pahvilaatikosta isäni ironisen äänensävyn; hän koki lehtien kanniskelun asunnosta toiseen ilmeisen turhaksi puuhaksi. Ymmärrän kyllä hänen fiiliksensä, koska olen Tampereelta Helsinkiin muutettuani asunut nyt neljässä asunnossa ja hän on ollut aina muuttamassa ja kantamassa aina vaan kasvavia lehtipinoja ja ties mitä muuta roinaa…
Nyt muutamme kuitenkin omakotitaloon, ensimmäiseen omistusasuntoon, jossa olisi tarkoitus asua pidemmän aikaa. Luulenpa, että kaikki läheisemme toivovat, että pidemmän aikaa tarkoittaa useita vuosia. Ehkä jopa kymmeniä! Iloksenne voin kertoa, että olemme vakavasti harkinneet muuttofirman käyttämistä tässä projektissa. Voitte siis rauhallisin mielin vastata mikäli nimeni vilkkuu puhelimen näytössä, luultavasti en soita pyytääkseni kantoapua. Remonttiapu onkin sitten toinen juttu ja toivon, että kaikki, joilla pysyy tela ja pensseli kädessä, tulevat Porvooseen näyttämään piilevät kykynsä. Työtä riittää varmasti kaikille, sen verran persoonalliset värit koristavat tällä hetkellä tulevan kotimme seiniä.
Don’t waste your time or time will waste you! Eilisestä Musen keikasta (joka oli muuten huikea) inspiroituneena edellä mainittua loistavaa mottoa voisi useamminkin toteuttaa elämässään. Olen iloinen, että emme talon kanssa jääneet jahkailemaan vaan teimme päätöksen, jota toivottavasti emme tule katumaan. Porvooseen muuttoa harkitessamme pohdimme muun muassa sitä, kuinka matkustaminen Helsinkiin töihin tuo omat haasteensa ja aikaa kuluu autossa istumiseen. Tajusimme kuitenkin, että aivan sama tilanne on monilla helsinkiläisillä, jotka työmatkailevat kaupungin itäpuolelta länteen tai toisinpäin. Olemme punninneet myös asumiseen liittyviä ympäristökysymyksiä ja suhtaudumme vakavasti jokapäiväisen autoilumme vaikutuksiin. Aiomme kompensoida autoiluamme tekemällä muissa asioissa ekologisia päätöksiä. Tuleva kotimme on melkoinen ekotalo aurinkopaneeleineen ja puulämmityksineen (onneksi löytyy myös sähkölämmitys laiskojen päivien ja paukkuvien pakkasten varalle)!
Tämän perjantai-illan suunnitelmissa on juhlistaa tätä velallisen elämän alkua leffalla ja illallisella Il Farossa, joka on viimeisiä viikkoja lähiravintolamme (suosittelen, maukasta ruokaa). Porvoossa se voisi olla Timbaali!
Nyt on mukavan kupliva ja odottava olo, kun edessä odottaa suuri remontointi- ja sisustusprojekti. Positiivista jännitystä aiheuttaa tietenkin myös uusi kotikaupunki, joka viehättää minua suuresti keskustan vanhoilla puurakennuksilla, kodikkaalla tunnelmalla ja ehkä vähän kaksikielisyydelläkin. Tähän kaikkeen ihanaan suunnitteluun ja pesänrakennukseen sisältyy myös se vähemmän miellyttävä puoli eli itse muuttaminen, joka on jo moneen kertaan todettu kurjaksi puuhaksi. Kaikki se tavaroiden pakkaaminen: suuret suunnitelmat siitä, kuinka heitetään turhat tavarat pois ja järjestellään jäljelle jääneet, ne "tarpeelliset", fiksusti, jotta purkaminen uudessa kodissa on helppoa. Käytännössä pakkaaminen tapahtuu tietysti niin, että viimeisinä päivinä tavaroita heitellään laatikoihin suoraan hyllyistä ja lipastoista sikin sokin, laatikot teipataan kiinni ja päälle kirjoitetaan ”sekalaista”. Tai kuten isäni viime muutossa oli kirjoittanut pahvilaatikkoon, johon oli pakannut lehtiä: ”Saaran Imaget ja Klooriat”. Melkein kuulin pahvilaatikosta isäni ironisen äänensävyn; hän koki lehtien kanniskelun asunnosta toiseen ilmeisen turhaksi puuhaksi. Ymmärrän kyllä hänen fiiliksensä, koska olen Tampereelta Helsinkiin muutettuani asunut nyt neljässä asunnossa ja hän on ollut aina muuttamassa ja kantamassa aina vaan kasvavia lehtipinoja ja ties mitä muuta roinaa…
Nyt muutamme kuitenkin omakotitaloon, ensimmäiseen omistusasuntoon, jossa olisi tarkoitus asua pidemmän aikaa. Luulenpa, että kaikki läheisemme toivovat, että pidemmän aikaa tarkoittaa useita vuosia. Ehkä jopa kymmeniä! Iloksenne voin kertoa, että olemme vakavasti harkinneet muuttofirman käyttämistä tässä projektissa. Voitte siis rauhallisin mielin vastata mikäli nimeni vilkkuu puhelimen näytössä, luultavasti en soita pyytääkseni kantoapua. Remonttiapu onkin sitten toinen juttu ja toivon, että kaikki, joilla pysyy tela ja pensseli kädessä, tulevat Porvooseen näyttämään piilevät kykynsä. Työtä riittää varmasti kaikille, sen verran persoonalliset värit koristavat tällä hetkellä tulevan kotimme seiniä.
Don’t waste your time or time will waste you! Eilisestä Musen keikasta (joka oli muuten huikea) inspiroituneena edellä mainittua loistavaa mottoa voisi useamminkin toteuttaa elämässään. Olen iloinen, että emme talon kanssa jääneet jahkailemaan vaan teimme päätöksen, jota toivottavasti emme tule katumaan. Porvooseen muuttoa harkitessamme pohdimme muun muassa sitä, kuinka matkustaminen Helsinkiin töihin tuo omat haasteensa ja aikaa kuluu autossa istumiseen. Tajusimme kuitenkin, että aivan sama tilanne on monilla helsinkiläisillä, jotka työmatkailevat kaupungin itäpuolelta länteen tai toisinpäin. Olemme punninneet myös asumiseen liittyviä ympäristökysymyksiä ja suhtaudumme vakavasti jokapäiväisen autoilumme vaikutuksiin. Aiomme kompensoida autoiluamme tekemällä muissa asioissa ekologisia päätöksiä. Tuleva kotimme on melkoinen ekotalo aurinkopaneeleineen ja puulämmityksineen (onneksi löytyy myös sähkölämmitys laiskojen päivien ja paukkuvien pakkasten varalle)!
Tämän perjantai-illan suunnitelmissa on juhlistaa tätä velallisen elämän alkua leffalla ja illallisella Il Farossa, joka on viimeisiä viikkoja lähiravintolamme (suosittelen, maukasta ruokaa). Porvoossa se voisi olla Timbaali!
tiistai 20. lokakuuta 2009
Talo
Kaikki sai alkunsa eräänä elokuun raukeana sunnuntaina, kun menimme tutustumaan taloon. Olimme liikkeellä lähinnä uteliaisuudesta paikan ja tarjonnan suhteen, ostoaikeissa emme olleet. Niin ainakin luulimme. Maanantaihin mennessä olin jo selvitellyt alustavaa tilannetta lainan suhteen omalta pankkineuvojaltamme (a.k.a. äiti) ja remonttisuunnitelmia oli jo hahmoteltu paperille.
Päätin ryhtyä bloggaamaan A:n ja K:n ihanista teksteistä inspiroituneena. Tarkoituksena on kertoa taloprojektista, mutta itseni tuntien epäilen, että sisältö saattaa rönsyillä fiiliksen mukaan. Tässä olisi myös yksi toinen melko merkittävä kirjoitusprojekti meneillään eli opinnäytetyö. Ei tarvitse olla ennustaja nähdäkseen, että tämän blogin aloittaminen on varmaankin virhe, mikäli katsotaan asiaa opinnäytetyön edistymisen näkökulmasta. Mutta, elämässä täytyy joskus uskaltaa tehdä asioita, jotka eivät tunnu järkeviltä! Kuten ostaa omakotitalo Porvoosta.
Omakotitalo. Eikä pelkkä omakotitalo, vaan omakotitalo Porvoossa. Tamperelainen, joka on kotiutunut Helsinkiin ja helsinkiläinen, joka on juurtunut Helsinkiin, muuttavat Porvooseen. Kaksi erittäin mukavuudenhaluista ja möhkyilyä rakastavaa sohvaperunaa muuttavat kerrostalon kolinoista maaseudun rauhaan ja puhelinsoiton päässä olevien huoltomiesten ulottumattomiin. No, saahan niitä huoltomiehiä tilattua omakotitaloihinkin, uskoisin, mutta kun on se velka sitä taloa varten, niin korjaukset pitää hoitaa edullisesti eli itse!
Loppukaupat tehdään perjantaina ja sitten talo onkin meidän. Ja se ihanan kamala velkataakka. Eli oikeastaan talo on pankin, joku tulee kommentoimaan, joten myönnän asian nyt tässä ja kerron samalla, että aion kuitenkin puhutella taloa omanani.
Päätin ryhtyä bloggaamaan A:n ja K:n ihanista teksteistä inspiroituneena. Tarkoituksena on kertoa taloprojektista, mutta itseni tuntien epäilen, että sisältö saattaa rönsyillä fiiliksen mukaan. Tässä olisi myös yksi toinen melko merkittävä kirjoitusprojekti meneillään eli opinnäytetyö. Ei tarvitse olla ennustaja nähdäkseen, että tämän blogin aloittaminen on varmaankin virhe, mikäli katsotaan asiaa opinnäytetyön edistymisen näkökulmasta. Mutta, elämässä täytyy joskus uskaltaa tehdä asioita, jotka eivät tunnu järkeviltä! Kuten ostaa omakotitalo Porvoosta.
Omakotitalo. Eikä pelkkä omakotitalo, vaan omakotitalo Porvoossa. Tamperelainen, joka on kotiutunut Helsinkiin ja helsinkiläinen, joka on juurtunut Helsinkiin, muuttavat Porvooseen. Kaksi erittäin mukavuudenhaluista ja möhkyilyä rakastavaa sohvaperunaa muuttavat kerrostalon kolinoista maaseudun rauhaan ja puhelinsoiton päässä olevien huoltomiesten ulottumattomiin. No, saahan niitä huoltomiehiä tilattua omakotitaloihinkin, uskoisin, mutta kun on se velka sitä taloa varten, niin korjaukset pitää hoitaa edullisesti eli itse!
Loppukaupat tehdään perjantaina ja sitten talo onkin meidän. Ja se ihanan kamala velkataakka. Eli oikeastaan talo on pankin, joku tulee kommentoimaan, joten myönnän asian nyt tässä ja kerron samalla, että aion kuitenkin puhutella taloa omanani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
